Ihan hirvee treeni

Luulin olevani ihan hyvässä kunnossa. En vissiin ookkaan. Mulla meni tämän viikon viikkotreenin tekemiseen 40min, parhaimmillaan joillain on menny siihen 20min... Meinasin jättää leikin kesken ehkä noin kahdeksan kertaa reenin aikana, mutta eihän sitä ny sovi luovuttaa kesken kaiken. Selvisin siin noin 140 askelkyykystä (jossa ensin etukyykky ja takakyykky perään=1 kpl), haarahypystä (joista 90 ensimmäistä tein vielä kyykäten, sitten en vaan jaksanut enää) yms. Kuvassa loppusuoralla, selänojennukset, ei ollu enää muutaku hirvee irvistys kehissä koko ajan.
Harjoitus koostui neljästä eri liikkeestä, ja toistot vähenivät loppukierroksia kohden. HUH ja HUOH sanon mä! Mutta sainpahan tehtyä. Hyvät venyttelyt loppuun.

Kaiken lisäks mä meinasin että ehkä huilin viikonlopun, en ottanut palkkaria ja treenijuomaa mukaan. No, mä sit sekottelin pari desii rasvatonta maitoo + purkin rahkaa + kolmasosan
banaania + vähän mansikkaa ja puolukkaa sauvasekottimella, ja nautiskelin sen het treenin jälkeen. Protskuja suunnilleen sen verran ku palkkarissa, mutta toki hitaasti imeytyvänä. Parempi kuitenkin kun ei ollenkaan.
Huomenna kävelyt + venyttelyt ja lepoa perään, ma lähtee vika viikko käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommeintoimaan/ kyselemään/ antamaan palautetta, ja ennenkaikkea OSALLISTUMAAN :D