sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lääkärissä -> ylikunto

Palautuminen kestää

Maanantaina edelleen oli kädet puutunu, pisteli, oli tunnottomuutta. Marssin lääkäriin, josta lähete labraan. Lääkäri oli lähinnä sitä mieltä, että ylikunto on vaan huippu-urheilijoiden ongelma, ja että mun rannekanavat on tukkeutunu, ja että tarviin yölastat. Laitto lähetteen labroihin, ja kun kysyin ylikunnosta edelleen, lisäsi pari näytettä vielä kuitenkin kun eivät kuulemma maksa kuitenkaan juuri mitään. Käski varata labrat, ja soittoajan hänelle seuraavalle päivälle, että saadaan vastaukset pian. Soittoaika meni kuitenkin perjantaille, ja lääkäri totes arvojen olevat muuten ok, mutta joku arvo, joka kertoo lihasten repeämisistä ja yliraistuksesta, on koholla. Nyt hänkin ajatteli, että voi viitata ylirasitukseen, ja kehotti ottamaan heti yhteyttä jos oireet pahenee, tai jos ne jatkuu, niin lisää tutkitaan kuukauden päästä.
Lauantaina tuntu että ne pahenee taas, kädet oli taas hauiksia myöten pistelevät ja osittain tunnottomat. Pääkipu ja selkäkivut tosi voimakkaita. Soitin päivystykseen ja antoivat ajan. Päivystävä lääkäri suhtautui mun ylikuntoteoriaan asiallisemmin, kysy paljon mä treenaan, ja mitä teen, ja kun kerroin että 4-5x vkossa salilla, siihen päälle n.2 lenkkiä/ vko, ja ratsastusta, ja että on stressi ollu kova viimeaikoina, niin läkäri sano että eiköhän tää oo selvä. Vika on siinä. Kerroin vielä muuttaneeni reipas kuukaus sitten saliohjelman eri painoteiseksi, ja todettiin että siinäpä sitä on ollu kropalle liikaa siinäkin. Käski vähentää liikuntaa 50%,  vähintään kaheksi viikoksi, ja sen jälkeen ottaa vielä hetki rauhassa että keskushermosto palautuu. Hermo- ja lihassäryt johtuu kropan jumeista ja palautumattomuudesta. Palautuu varmasti pikkuhiljaa. Lähete fysioterapiaan, parin viikon päästä uudet labrat. Jos ei kuukauden sisään helpota, niin jatkotutkitaan.
Nyt siis suuntana kaks kertaa viikko crossfittiä, sen lisäksi pari kertaa viikossa kävelyä/ ratsastusta/ uintia. Muuten otan lepoa liikunnasta. Ja päivisin yritän olla stressaamatta ja teen sitä mitä huvittaa. Eilen kävin kävelemässä rausassa 20min syysauringossa ja illan olin saunassa. Normaalisti en lähtis alle 45min kävelylle, sekin pitäis tehä mahd ripeästi, että saa hyötyä mahd paljon, ja saunaan en ois lähteny, kun ei kotoa sellaista löydy, vaan oisin tyytyny suihkuun. Ja hyvä olo tuli näistä!! Niin sitä pitää. Pienin askelin.
Huomenna ratsastamaan. Tänään ehkä vähän pallolla jumeja taas auki pikkuhiljaa, ja ehkä uimaan. Katsotaan. Yritän ottaa rauhassa vaikka pää tahtos (ei kroppa) hikiliikuntarääkkiä! Äääh. Ehkä pitäs rueta laittaan kotia, sisustaminen auttaa aina. Siitä mun mieli tykkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommeintoimaan/ kyselemään/ antamaan palautetta, ja ennenkaikkea OSALLISTUMAAN :D