Mukavuusalueelta poistuminen -> oppii

Mukavuualueelta poistumisesta seuraa oppiminen

Viime lauantaina mä lähdin treeniin iloisin mielin. CrossFittiin siis. Aivan innoissani vilkasin (kerrankin, yleensä en paljoa kattele, mutta kun vähän aikaa sitten treeneissä "jouduin" juoksemaan ulos kesätrikoilla ja sisälenkkareilla, niin opin, että kannattee vähän vilkasta :0) tulevaa treeniä, ja nopeasti katsoin, että jes, meillä on maastavetoja ja jotain kävelyä tänään treeneissä. Mä tykkään maveista
Mulla on joka treenikerta uusia liikkeitä, koska oon käyny niin vähän aikaa. Siinä alkuhuuman ja "mä oon voimakas & maailmanvoittaja"- fiiliksen jälkeen on seurannut tunne "mä en osaa mitään". Nyt mä aattelin et on mulle tuttu ja kiva liike. Ja et ne on viissi jotain maksimeita. Ku tehtävään liitty numero 1.
Ensinnäkin alkutunti tehtiin tempauksia, jossa mun oli tosi vaikee saada kyynärpäät ylös eteen ja sormilukko auki. Ja potku ei lähe tarpeeks nopeesti, käytän käsiä liikaa jne.. Sitten tehtiinkin jerkkejä saksaamalla perään. Voi tsiisus. Mun kammoliikeet, mitä mä pelkään, on tää ja käsilläkävelyt. Mä pelkään että mun nilkat heiluu ja menee nurin ja et nivelsiteet repee ja kaikkee mahollista. Yritysten jälkeen, ja kun koko alkutunti oli ollu jo niin vaikeeta, mä olin hetken itku kurkussa jo, ja sanoin valkulle ettei tästä tuu yhtään mitään. Että mä en pysty ja että mua pelottaa. Valkku käski palaa askeleen taaksepäin, tehä puss pressinä saman. Eli ei saksausta yhellä jalalla. Mä jo aattelin että jes, sen mä osaan. Kiekan jälkeen valkku kysy miten menee, ja mä tuumasin että joo hyvin :) Hymy hyyty nopeasti, kun valkku sano että joo, hyvä, seuraavalla kierroksella lisäät vaan saksauksen sitten. ÄÄÄÄÄÄGGHH!! Yllätys oli itelle kova, kun se sitten sujukin jo vähän! Palasin askeleen taaksepäin hetkeksi, helpotettiin liikettä, sujui, takas vaikeempaan, sain sujumaan paremmin! Jeih. Siitä sitten loput 6 kertaa meni kyllä aina vaan paremmin. Sain vähän luottoa siihen, että kyl mä saatan oppii ne vaikeimmatkin asiat.
No, sitten ne mavet. Paskat ne mitään mun tietämiä maveja ollu. Tehtiin yhden jalan maveja! Sitä se ykkönen tarkoitti! Hirveen vaikeeta, tunsin kuinka mun selkä meni kaarelle ja mikään ei taaskaan sujunu. Voi hemmetti sitä tunnetta, oot just aatellu, että no okei, kyl se tästä, ja taas ryminällä alaspäin. No mutta onneks loistava valkku tuli auttamaan ahdinkooni, ja korjas liikeradan alhalla. Pelkkä tanko vietiinkin vain säären alaosaan, eikä lattiaan, niin johan rupes muistuttaan mavea. Ja ei muuta kun toistoja. Hirveetä rääkkiä.

Mitä tästä opin? Tunnin jälkeen mä vertasin tätä siihen, kun oon hepan kanssa menossa tekemään esteratsastuksessa tehtväää, joka mua jännittää. Jännityksestä huolimatta suoritan tehtävän, teen toistoja niin kauan että suoritus on ok. Että tuntuu varmemmalta. Jännitys menee ohi kun oppii ja saa varmuutta.

Mukavuusalueelta poistuminen on oppimisen edellytys kun asiassa haluaa kehittyä. Jossain vaiheessa on pakko uskaltaa ja ylittää itseään. Minulle itseni ylittäminen on aiemmin tullut painojen lisäyksen ja kovan treenin seurauksena, mutta nyt se tulikin uudenlaisessa muodossa tässä lajissa.

Antoi rohkeutta; rohkeutta tehdä suoritus ja uskaltaa kokeilla, vaikka epäilyttäiskin.

Antoi varmuutta; kun uskallan kokeilla, teen toistoja, saan varmuutta.

Antoi itseluottamusta; kun yritän, onnistun, ja osaan. Opin.

Perspektiiviä omaan kriittisyyteen; mun ei tartte osata kaikkea, tai olla kaikessa hyvä. Teen mitä pystyn, yritän, teen kuitenkin parhaani ja sen on riitettävä. Pitäs löytää omista tekemisistä positiivisia asioita. Ja suorituksista siis.

Pitäskö tehä sellanen positiivisuushaaste itselle. Jos joka päivä kirjoitan VÄHINTÄÄN kaksi hyvää asiaa ja yhden kehitettävän asian itsestäni/ suorituksestani. Kyllä, sen teen.

Treenikerran voi kattoo 15.11 kohdalta: http://voitolla.blogspot.fi/p/blog-page_8.html.

Ainiin, ja ne mun "jotkut kävelyt" oli seinälle kävelyt, joita mä pelkään myös. Osu sitten nekin tälle treenikerralle. No, tein siihen asti kun pystyin, ja jäin metrin päähän seinästä.