tiistai 18. marraskuuta 2014

Tavoitteiden asettaminen

Tavoitteet vievät eteenpäin

Pitää olla joku tavoite, mihin pyrkiä. Miksi? No siksi, että tapahtuu edistymistä. Ja onnistumista.
Kun on jokin, mihin tähdätä, työ mitä teet sen tavoittelemiseksi, saa matkan tuntumaan niin hyvältä ja tärkeältä!!
Tavoitteet voivat olla pieniä, tai isoja. Monenlaisia. Mahdollisia  ne kannattaa kuinenkin olla, mutta toki myös unelmia pitää muistaa tavoitella.

- Mun tavoite oli tänään saada ennätys takakyykkyyn. Tavoitteeksi asetin 60kg. Sen sain. Vielä kerta kiellon päälle ja tein toisen kerran saman. Tavoite saavutetu. Ja mä tiijän, että se oli paras mahdollinen tulos, mihin mä sillä hetkellä pystyin.

- Lokakuun tavoite oli päästä crossfitin alkeiskurssille ja löytää siihen aika.
- Marraskuun tavoite on tunnistaa, milloin oma kroppa tarvii lepoa.
- Kesään mennessä taas haluan osata ennakoida sitä, että mitä mun kroppa ja pää kestää. Etten ajautus ylikuntoon. Säilyttää tavoittellinen mutta "rento/ hauska" treenaaminen. Vaikeeta.
- Kesällä haluan myös vetää ainakin yhden leuan! Kesän aikana kaksi! Se ois niin mahtavaa!
- Pitkällä tähtäimellä ois niin mahtavaa joku päivä vetää 10 leukaa, tai takakyykyssä nostaa 100kg rautaa.
Se ois kova se. Enkä tiijä onko musta siihen koskaan. Mutta se ois niin mahtavaa!!!
- Loppuelämän tavoite on se, ettei mikään asia (ei työ, harrastus tai stressit tai mitkään!) mene mun perheen tai mun edelle mun elämässä. Perhe ja minä. Ne on asiat numero yksi.
- Tavoitteena on myös löytää sopiva balanssi ruokailuihin.
Olen ajatellut, että menisin näillä ruokailuilla (että syön vähän enempi, mutta ruokavaliossani on ihan tosi vähän mitään korjattavaa) kevääseen asti, niin että jaksaisin treenata ja lihakset vois kasvaa, ja keväällä katsoisin, mihin on päästy, ja vetäisin sitten jonkunlaisen dieettikuurin siihen perään.
- Tavoitteena pysyä edellisessä tavoitteessa!!
(Se on oikeesti vaikeeta, kun välillä tulee niitä päiviä, että tuntee itsensä niin isoksi. Kädet on isot, reidet on isot, mä oon iso, lihakset kasvaa kyllä, mutta läski siinä ympärillä sulaa niin hitaasti ja työntyy vaan ulospäin...)
- Tavoite on saada lihasta ja olla hyväkroppainen (ei vielä unelma-) ennen kolmikymppisiä.
Eli ennen ensvuoden kesäkuun ensimmäistä!
- Tavoite on myös muistaa arvostaa joka päivä mun elämää.

Siinäpä näitä, mitä tavoitteita sulla on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommeintoimaan/ kyselemään/ antamaan palautetta, ja ennenkaikkea OSALLISTUMAAN :D